Dogmi
Kirkkaana loistaa tuo tähti, savupiipun jatkeena.
Eikä osoita itään. Tietäjät kateissa, kysymykset epäävät katsojalta.
Kun ei ole uskostamme kyse, mihin silloin uskomme.
Tuo torni on pysyvä, tiilinen. Mieli ymmärrystä halaja ikuinen.
Tähdet pysyvät paikoillaan, vierellä liikkuvat jotkin, tahdostamme.
Syyttömiä ovat kun liikkuvat kunhan liikkuvat, aukeaa katsojaluku.
Fritzillä tietonsa ja muilla tietäjillä. Jakavat jos haluavat.
Eivät vain kerro.

Laiva kääntyilee, hakee uomaansa. Pimeä on sulkenut hänet sisälleen.
Hänen on pitäydyttävä pimeässä odottaen ja tähyillen.
Kysymys tähyilyyn on vaivannut pitkään.
Muistoissa linnut, mustaksi peittyvä saari, huutamassa voimakkaana.
Satapäisinä oksilla, hiljaa lipuvaa laivaa ihmettelevät ja hän lintuja.
Tuohon kysymykseen vastausta odottaen ovat linnut jo matkanneet.
Saari hiljaa tyhjyyttään laivan hiipuessa ja mielessä kirkkaana mysteeri,
lintusaaren ikuisen.

"Oletko kadottanut uskosi?"
"En tiedä". Kahvimylly jauhaa, pilvet tummina jauhannasta.
Liikaa jauhettu.
"Ovi on auki!"
"Ei vielä ole aika, laittakaa se lukkoon".
"Niin, niin... pitikö sinun...".
Aina keskeyttämässä, avainkin kateissa.
Mihinkä sitä ilman avainta, takaisin ei pääse.
Vanha tuoli vietiin, katosi seinä.
Uutta laittoivat, uusikin viedään. "Päättäkää jo!"
Onkohan siellä tulvia vielä? "Siellä?"
"Laittakaa jo se ovi kiinni!"
Kohteliaisuuskin oven takana, yksin. Varjoisaan täytyisi päästä.
Tähtiäkin yllä. "Vai oliko se sitä romua?" Hienosti kimaltelevat, liikkuvat
kuin teillä. "Liikkuvat kuin highwayllä!" Ei per...
Nyt tää täyttyy, tää meidän...
Ovi saadaan lukkoon, avain piiloon. Ihanan hiljaista, seuraan varjoani.
Mihinkähän se menee?


Kyyhkynen 3/05, Petteri Aaltolainen